Suomessa järjestetään vuosittain monenlaisia autotapahtumia. Yksi hieman ”pilke silmäkulmassa” järjestetty tapahtuma oli Kangasalan Lada-harrastajien kokoontuminen.5575706-buickLada-kerhon puheenjohtajan Mika Suomalaisen mukaan Lada-kerho perustettiin vuonna 1997 ja idea sai alkunsa Kummeli- TV-sarjan sketsistä. Lada-harrastuksessa samoin kuin vaikka C5-autoilussa on mukana humoristinen näkökulma. Aina suositut ”amerikanraudat”, eli lähinnä 50-luvun amerikkalaiset vintage-autot puolestaan kokoontuvat yhteiseen tapahtumiin vuosittain Forssassa. Nämä edellä mainitut tapahtumat ovat harrastajien itsensä talkoovoimin järjestämiä katu- ja ulkoilmatapahtumia.Varsinaisia autoalan messuja järjestetään Suomessa myös vuosittain. Yksi tällainen on Auto Saloon, joka pidettiin Salossa huhtikuun alussa vuonna 2014. Esillä on kaikenlaisia autoja, uusista sarjatuotantomalleista aina kilpa-autoihin. Näytteilleasettajia on tullut aikaisempina vuosina eri puolilta Eurooppaa asti. Tänä vuonna on Pohjoismaiden autokalusto puolestaan ollut hyvin edustettuna. Tapahtuman ohessa järjestettiin ajonäytöksiä, joihin kuului esimerkiksi yli 20 metrin hyppy moottoripyörällä. Tämän vuoden messujen teemana olivat elokuvat; näytillä oli autoja useista elokuvista kuten James Bond, Paluu Tulevaisuuteen ja Hurjapäät.Toinen suuri autoalan näyttely on American Car Show, jota on järjestetty vuodesta 1978. Kyseessä on pääsiäisen aikaan järjestettävä Suomen suurin autoalan tapahtuma, jonka kävijämäärä on ollut viime vuosien aikaan 60000–70000 henkeä. Nimensä mukaisesti nämä messut keskittyvät amerikkalaisiin autoihin. Nähtävillä on hienosti entisöityjä klassikoita ja huippuunsa viritettyjä tehohirmuja.