Vuoden 2014 F1 MM-sarja on lähtenyt jo täyttä vauhtia käyntiin ja kun Melbournen, Kuala Lumpurin, Sakhirin, Shanghain, Catalunian, Monte Carlon ja Montrealin osakilpailut on ajettu, on tilanne sellainen, että Lewis Hamiltonilla on neljä ja Nico Rosbergilla kolme MM-osakilpailuvoittoa.Molemmat kuljettajat ovat Mercedes-tallissa, joten Mercedes on tänä vuonna todella vahvoilla. Useimmat suomalaiset tietävätkin, että Nico Rosberg on suomalaisen Keke Rosbergin – maailmanmestari vuodelta 1982 – poika.7826113-team-merceces-f1-lewis-hamilton-2014Lewis Hamiltonia ja Nico Rosbergia povataan kyllä varsin yleisesti tulevaksi maailmanmestariksi, sillä heillä on Betsafen alhaisimmat vedonlyöntikertoimet. Osakilpailuvoitoissa heillä on vain yhden voiton ero, mikä tekee tilanteesta todella jännittävän myös Betsafen pelaajien kannalta. Redbull-tiimin Daniel Ricciardo saattaa kuitenkin hyvinkin vielä sotkea kahden edellisen herran suunnitelmat, sillä hänellä on takana tuore voitto Montrealin osakilpailusta. Italialaisesta nimestä huolimatta Ricciardo on australialainen. Hän on syntynyt Perthissä vuonna 1989 ja tavoittelee ensimäistä maailmanmestaruuttaan. Hänellä on tosin jo takana Britannian F3-mestaruus vuodelta 2009. Lewis Hamilton puolestaan on brittiläinen, hän on syntynyt Stevenagessa Iso-Britanniassa vuonna 1985, ja hänellä on takana jo yksi maailmanmestaruus vuodelta 2008. Tämä tekee hänestä hiuksenhienosti ennakkosuosikin. Ennen F1-mestaruuttaan hän voitti GP-luokan mestaruuden vuonna 2006.606547-car-racing-at-a1gpMM-kautta on kuitenkin vielä 11 osakilpailua jäljellä, Abu Dhabin ollessa viimeinen marraskuun 23. päivänä, joten mitä tahansa ehtii vielä tapahtua. Suomalaiset voivat tietysti jännittää Nico Rosbergin puolesta, vaikka pitää kuitenkin muistaa, että F1-luokassa hän edustaa Saksaa. Nicolla on kuitenkin myös kaksoiskansalaisuus, ja pienimmissä luokissa hän onkin edustanut Suomea. Meillä suomalaisilla on siis ihan hyvä syy pitää peukkua Nicon puolesta. Joka tapauksessa luvassa on todella jännittävä Formula-1-vuosi, oli kyseessä sitten penkkiurheilija, autourheilun harrastaja tai vedonlyöntivoittoa jännittävä katselija.